Valssi

Suomalainen valssi: Tempo 150 (tanssijan tempo tahtia/min 50)
Wienervalssi (Wienin valssi): 180 /168-180 (60/56-60)
Merimiesvalssi: Tempo 180 (60)
Ranskalainen valssi (musette): Tempo 192 (64)

Valssin perusaskelia voi kuitenkin tanssia mihin tahansa tempoon välillä 132-192 (44-64).

Valssin historiaa

Ensimmäiset tiedot valssista ovat jo 1000-luvulta. Kolmijakoinen valssi tuli tanssilajina tunnetuksi 1700-luvun lopulla ja levisi kultakaudellaan 1800-luvulla eurooppalaisen yläluokan keskuuteen lähes nykyisessä muodossaan.

Itävaltalaisia ja saksalaisia maalaisvalsseja (ländler, deutscher) tanssittiin hitaalla tempolla. Näistä tansseista etenkin itävaltalainen Straussin musiikkiperhe (Johann Strauss vanhempi ja hänen kolme poikaansa Johann Strauss nuorempi, Josef ja Eduard Strauss) kehittivät tansseja taiteellisempaan suuntaan. Euroopan taidemusiikin keskipisteen siirtyessä 1800-luvulla Wienistä muualle Eurooppaan, mm. Pariisiin, sai populaari- ja tanssimusiikki jalansijaa Wienissä. Straussit vaikuttivat tanssimusiikin ja etenkin wienervalssin kehitykseen ja sen maailmanlaajuiseen menestykseen merkittävästi. Nopeatempoinen wienervalssi nousi aikanaan standarditanssiksi ja sitä tanssitaan sellaisenaan edelleen.

Hidas ländler synnytti kansanmusiikissa joukon muunnoksia; Alppien seudulla oli tirolilaisvalssi ja Valse Styrienne. Sukulaistansseina syntyi espanjalainen cachuca ja ranskalainen musette-valssi. 1800-luvun puolivälissä ländlerin hengessä nousivat myös ruotsalainen hambo ja suomalainen pelimannivalssi. Muita maakohtaisia valsseja olivat mm. unkarilainen vengerka ja venäläinen kasakkavalssi. Hitaat valssit, boston ja englantilainen, periytyvät myös wienervalssista ja hitaammista maalaisvalsseista. Ländlerin perintönä myös suomalainen valssi on tempoltaan hitaampaa kuin wienervalssi.

Suomessa valssi vakiinnutti asemansa 1800-luvulla seuratanssina, ja on säilyttänyt asemansa mm. häävalssiperinteen myötä. Vanhin tunnettu tieto valssin tanssimisesta Suomessa on 14-vuotiaan Jacobina Charlotte Munsterhjelmin päiväkirja vuodelta 1800.

Valssissa pääpaino on yleensä tahdin ensimmäisellä iskulla, ja rytmi on keinukas ja kevyt. Vaikkakin paino on ykkösellä, ei sitä aksentoida rummuilla ja usein komppiosasto soittaa iskut kakkoselle ja kolmoselle.

Tanssiorkesterit aloittavat ja lopettavat illan perinteisesti valsseihin. Illan aikana voi soittaa eritempoisia valsseja, hitaasta valssista nopeaan wienervalssiin. Perinteiset, tanssijoille tutummat suomalaiset valssit ovat selkeästi hitaampia kuin nopea, vauhdilla tanssittava wienervalssi.

Muita valsseja:
Valse Mignon (Kehruuvalssi)

Valssi rummut:



Rummuilla voi jättää myös basarin pois ja soittaa sen vain iskuille pellin kanssa.


Valssi basso:


Kitara komppaa kakkosella ja kolmosella, joko staccatona tai legatona (tai: 1. tauko 2. lyhyt 3. pitkä, "(hum-)pap-paa")


Tässä kappaleessa ei ole käsitelty englantilaista ja amerikkalaista valssia eli hidasta valssia.

Kappale-esimerkkejä, "standardeja" pääasiassa:

Kesäillan valssi
Kultainen nuoruus
Kaksi onnellista (Taikakuu)
Saarenmaan valssi
Yön syliin
Tonavan aallot
Minä rakastan sua
Uralin pihlaja
Poskivalssi
Akselin ja Elinan häävalssi
Tahtoisin, tahtoisin (Tuure Kilpeläinen)
Sininen huivi

Lähteet:
Jalkanen & Kurkela. Suomen musiikin historia, osa Populaarimusiikki. WSOY: Porvoo 2003.
Wikipedia
Tanssi.net
Sinfonia Lahti. Konsertin käsiohjelma 7.11.2008