tiistai 20. tammikuuta 2009

Masurkka

Tempo: 150-160
Tempo tanssijoille, tahtia minuutissa: 50-53
Tahtilaji: 3/4, voimakkaasti kolmimuunteinen (usein pisteellinen)

Puolasta, Masurian (Masovian) maakunnasta kotoisin oleva masurkka on yksi Suomen vanhimmista paritansseista. Historiatietojen mukaan masurkasta löytyy mainintoja eri paikkakunnilta jo 1850-luvulta alkaen.

Masurkassa painotetaan 1. ja 3. iskua, joista 3. iskua korostetaan voimakkaasti 3. iskua. Fraasin lopussa painotetaan 2. iskua (kolmannen iskun ollessa tauko).
Masurkan 3/4-tahtiosoitus jaetaan normaalisti eri painotuksiin myös ykköstä korostaen. Vanhemmissa masurkka-levytyksissä painotus on pääsääntöisesti kolmannella iskulla.

Fraasin lopuksi tulee lähes aina aksentti vain 1. ja 2. iskuille (katso alla esim. 3 loppu). Tanssijan kannalta on tärkeää, että A-osan kesto on kahdeksan tahtia, joka kerrataan. Samoin B-osa on kahdeksan tahtia, joka kerrataan. 16 tahdin pätkä on musiikillinen fraasi. Tanssijat tanssivat A-osan yleensä potkumasurkkana ja B-osan polkkamasurkkana. Siksi on tärkeää soittaa masurkkaan alkusoitto, esim. 4 tahtia, jotta tanssijat pääsevät helposti A-osan alusta mukaan tanssimaan.


Esimerkkejä aksenteista:

1)
| . . > | . . > | . . > | . . > |
2)
| > . > | > . > | > . > | > . > |
3)
| > . . | > . > | > . > | > > |
4)
| . . > | > . . | . . > | > . . |


Basso tulee ensimmäiselle ja usein myös kolmannelle iskulle; bassoääni myös usein sammutetaan kolmannelle iskulle.
Kitara tulee staccatona toiselle iskulle ja pitkänä kolmannelle (ei iskua ykköselle).
Masurkan melodiasoitin on perinteisesti harmonikka.

Masurkkaa soitetaan usein vain pyydettäessä, tosin isommilla lavoilla voi olettaa tanssijoita aina löytyvän. Ravintoloissa harvoin esitetään masurkkaa.

Esimerkkikappaleita:
Kulkurin masurkka
Kouvolan masurkka
Lentävä kalakukko
Suurin osa pelimannimusiikista, joiden kappaleiden nimessä on masurkka. Googlaa "masurkka filetype:pdf" :)


Lähteet:
Tanssi.net
Jalkanen ja Kurkela. Suomen musiikin historia, populaarimusiikki. WSOY Porvoo 2003.
Wikipedia
Annina Siltanen, pro gradu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti