tiistai 20. tammikuuta 2009

Rumba

Rumba: tempo 80-116

Joissain lähteissä mainitaan tempoksi jopa 80, mutta yleisimmin tanssitempot liikkuvat välillä 22-27 tahtia minuutissa eli 88-108. Yleisin tempo on hieman alle 100. Jotkut tykkäävät tanssia rumbaa hitaana, n. 80 tempoisena, toiset taas nopeampana (tempo yli 100).

Tunnetaan tanssina myös nimillä rumba, rumba-bolero, bolero, neliörumba, lavarumba. Rumbaa tanssitaan monenlaiseen hitaaseen musiikkiin, jossa ei välttämättä edes ole selkeää rumban rytmiä.

Rumba on kuubalaisperäinen kansantanssi. Se on häilyvä yleisnimike, joka on muuttanut merkitystään ajan saatossa. Rumba on aiheuttanut myös sekaannusta tanssiväelle, sekä nimen väärin käytössä että eri askelikkojen ja niiden ajoitusten vuoksi. Rumbaa voidaan tanssia myös foksin askelein. Rumbassa on keinuva ja rauhallinen tunnelma. Rytmin perustana on klaavi (clave) ja cascara, mutta monet orkesterit jättävät ne nykyään soittamatta. Suomalaiset muusikot soittavat tämän tanssilajin bolerona, mikä on yleinen käytäntö Suomessa. Suomessa tanssittavassa rumbassa eli meidän soittamassa bolerossa käytetään son-klaavia, joka eroa hieman varsinaisesta rumba-klaavista. Katso ero alla olevasta Dafnis Prieton videosta.

Dafnis Prieto: The Clave and Basic Elements of Latin Rhythm


Tahdin ensimmäistä iskua ei korosteta, vaan sitä jopa pyritään hieman häivyttämään. Myöskään tanssijat eivät ota askelta ykkösiskulla vaan ns. painonsiirron. Painokkaita ovat 2. iskun jälkimmäinen kahdeksasosa ja 4. isku. Tärkeintä on, ettei soiteta liikaa ja tukita rumban keinuvaa, eteenpäin vievää poljentoa.

Soitinnusesimerkki:
  • Rummuilla bassari ykköselle ja 2. iskun jälkimmäiselle. Hi-hat soittaa kahdeksasosia ja clavea voi lyödä virvelin kanttiin.
  • Basso soittaa ykköselle perussävelen, kvinttiä ja perussäveltä tarjotaan varioiden 2. iskun jälkimmäiselle ja 4. iskulle.
  • Nylonkielinen kitara käy mainiosti tähän tyyliin joko näppäilen tai beguine-tyyliin takapotkuja kompaten. Kitara voi myös soittaa claven rytmiä.
  • Pianolla voi säestää murtosoinnuin ja käyttää myös soundimattoja pohjalla. Pianolla voi soittaa myös montuno-tyylistä rytmiä.
  • Puupuhaltimet, kuten saksofoni ja huilu sopivat soolosoittimiksi.

Rumba basso:

Bassolla käy myös cha-cha rytmi (puolinuotti - 1/4 - 1/4)

Rumba rummut:

Usein rumbassa käytetään beguine-komppia, jolloin toiselle kahdeksasosalle tulee kaksi 1/16-nuottia tai 1/16-trioli, esim. hi-hatille. (Tunnetaan muusikoiden kesken myös tip-puri-kup-pa-tis-sit-tis-sit -komppina!)

Hi-hat-osuuden voi soittaa myös vaikkapa malleteilla virveliin, tomiin tms. jolloin haitsua poljetaan jalalla iskuille tai takapotkuille kappaleesta riippuen.

Chimes, komeat pelticrescendot ja perkussiot elävöittävät tätä tyyliä erinomaisesti!




Kappaleita:
Emma Salokoski: Sua jos aattelen
Valoa ikkunassa
Besame Mucho
Rakkauden satu
Monet hitaat kappaleet voi sovittaa rumbaksi.

Ulkomaalaisia rumba-kappaleita:
www.dancesportmusic.com/rumba

Katso myös:
Mike Michalkow: Rumba Clave Beats
Ignacio Berroa: Rumba / cascara, clave, bombo (rummut)



Lähteet:
Tanssi.net taustaa
Tanssi.net lausunto nimestä

Wikipedia
Muusikoiden.net

2 kommenttia:

  1. Kolmoskappale on kovin sekava. Rumba on kuubalaisperäinen kansantanssi kuten myös bolero (joka tosin juontaa Espanjasta ja siirtyi sieltä Kuubaan). Kuubassa rumba tarkoittaa kuitenkin aina afrokuubalaista rumbaa (yambu, guaguanco ja columbia) joka on irti-tanssittavaa paritanssia (columbia sooloa) jossa laulu ja rytmisoittimet ovat pääosassa. Termin epäselvyyden aiheutti Kuuban ulkopuolella kilpatanssi joka päätti kutsua boleroa rumbaksi.

    Uskon myös että kun ei ole tarkoitus soittaa afrorumbaa niin myös ei-suomalaiset orkesterit soittavat boleronsa bolerona. Vrt esim Marc Anthonyn Escandola (boleroa) vs. http://www.youtube.com/watch?v=Lgo7qjOqLa4 (afrorumbaa)

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi! Kyllä, tanssilavoilla rumba tarkoittaa musiikillisesti boleroa.

    VastaaPoista